Peili

Talviyönä kuutamo tekee varjoista teräviä. Tunnelma metsässä on taianomainen. Tai painajaismainen. Riippuu kait mielenlaadusta. Tai ehkä mielentilasta. On vaikea erottaa varjoa aiheestaan; kivestä tai puskasta. Ja jokainen kivi ja puska ottaa vuorollaan hirven muodon. Tai peuran. Joskus karhun. Kait tuokin liittyy mielentilaan. Mitä odottaa näkevänsä. Tai mitä pelkää. Kuutamolla metsässä ei ole pimeää, mutta pimeyttä siellä on.

Varjo liikahti etuvasemmalla. Vai liikahtiko? Kiikarissa ei näy mitään. Tarpeeksi pitkään, kun istuu pimeässä, niin näkee juuri sen, mitä odottaa näkevänsä. Ja kun sen näkee, niin ei tiedä näkeekö todella. Vai näkeekö unta. Lopulta kaikki tapahtuu unen ja valveen välimaastossa. Helinäkeijun maassa. Tai Melkorin. Mikään ei ole todellista. Ja samalla kaikki on.

Heräsin nälkään ja viluun. Lumi allani oli vetistä. Äiti torkkui muutaman metrin päässä. Havahtui, ja nosti päätään, kun heräsin. Mutta ei noussut. Ei vaikka kävin tönimässä. Enää äiti ei anna maitoa. Potkii ja työntää pois. Mutta minun on nälkä. Jyvälaatikolla olisi ruokaa, mutta siitä tulee vatsa kipeäksi. Valopuron takana on jurttikasa. Jurtista ei tule vatsa kipeäksi. Valopuron yli ei saa mennä yksin. Eikä jyvälaatikolle. Kävin katsomassa valopuroa. Se oli pimeä, mutta jurttikasan vieressä seisoi sammunut valojuova. Se haisi pahalle.

Palasin äidin luo. Äiti makasi samassa paikassa, mutta oli hereillä. Menin makaamaan äidin viereen. Äidin vieressä on lämmin. Koitin nukkua, mutta minun on nälkä. Koitin ottaa maitoa, mutta en saanut. Lähdin jyvälaatikolle. Siellä haisi kitkerälle. Jyvälaatikolle ei saa mennä, kun siellä haisee kitkerälle. Seisoin metsässä ja minun on nälkä. Laatikon vieressä oli jurttilohkoja. Niistä ei tule vatsa kipeäksi. Minun on nälkä.

Varjo liikahti uudelleen. Se on puskan takana piilossa, mutta nyt sen hahmo näkyi kiikarissa. Liian hankalassa asennossa. Pää suoraan kohti. Katseli päin. Haisteli. Oli varautunut, mutta ei pelokas. Lähtiessään sen on käännettävä kylki päin. Siihen voi mennä kauan, mutta minulla on aikaa.

Poika oli lähtenyt, kun heräsin. Se oli nälkäinen, mutta minulla ei ole maitoa. Se oli mennyt valopurolle, mutta ei ollut enää siellä. Jurttikasan vierellä oli sammunut valojuova. Pojan haju tuntui vielä heikkona lumessa. Palasin makuulle, mutta poika ei ollut sielläkään. Lähdin jyvälaatikolle. Siellä haisi kitkerälle jo kaukaa. Pojan haju sekoittui siihen. Poika katseli jyvälaatikkoa. Sen vierellä oli jurtteja. En ehtinyt ajoissa.

Äiti tuli hakemaan, mutta salama potkaisi, kun meinasin lähteä. Juoksin äidin perään. Äiti ei odottanut. Kaaduin ojan penkalle. En jaksa nousta. On niin kylmä.

Suuliekki pilaa pimeänäön. Sen jälkeen metsässä on pimeää. Jäljet erottuu otsalampun valossa. Vanhalla lumella jälkiä on paljon. Verisumu paljastaa oikean jäljen, jota seurata. Parin kymmenen metrin päässä on jalat pettäneet. Vasikka makaa kyljellään, mutta sen silmät liikahtelee vielä. Niistä heijastuu pedon kasvot.