John le Carre: Mies kylmästä

Kuten luullakseni lähes kaikilla muillakin innokkailla lukijoilla, minullakin on ongelmana; mistä löytää uusia hyviä kirjailijoita? Kirjojahan on maailma täynnä, mutta kaikki niistä eivät ole hyviä. Tai ehkä oikeudenmukaisempaa olisi sanoa, että kaikki eivät ole sellaisia, että niistä erityisemmin pitäisin. Siksi samantapaisesta kirjallisuudesta pitävien henkilöiden suositukset ovat minulle enemmän, kuin tervetulleita. Tällaisen suosituksen sain pari päivää sitten kirjallisuusryhmässä kirja-arvosteluni kommenttina. Suosituksen perusteella päätin tutustua John le Carreen. Englantilaiseen vakoojakirjallisuuden klassikkokirjailijaan ja hänen ehkä suurimpaan klassikkoonsa: Mies Kylmästä.

Jon le Carre tietää, mistä kirjoittaa. Onhan hän itse toiminut englannin tiedustelupalvelun levissä. Niinpä hänen teoksensa ovat astetta uskottavampia, kun jotkut muut kylmään sotaan ajoittuvat agenttidekkarit.

Kun Mies kylmästä kirjoitettiin vuonna 1963 oli kylmä sota hyytävimmillään. Berliinin muurin kaatumisesta ja itäblokin hajoamisesta ei vielä näkynyt mitään ennusmerkkejä. Näin jälkeenpäin voi aiheellisesti kysyä koko silloisen tiedustelutoiminnan mielekkyyttä. Tuolloin sitä ei tainnut monikaan epäillä, mutta selvästikin John le Carre epäili. Kirjan ehkä kantavin teema on tiedustelumaailman läpikotainen mädännäisyys. Kun koko toiminta perustuu epäluottamukseen ja epäluotettavuuteen, miten se voisi olla vaikuttamatta niihin, jotka sen piiriin joutuvat.

Tätä kirjaa ei kannata lähteä lukemaan kevyenä välipalana, eikä tällä kirjalla kannata pyrkiä piristämään ankeaa sadepäivää. Tämä kirja ei ole kevyttä, tai piristävää luettavaa. Sen sijaan, jos kaipaat realistista ajankuvaa kylmän sodan ankeudesta ja sen ajan tiedustelutoiminnasta, niin siihen tätä kirjaa lämpimästi suosittelen.