Joki

Vastapäinen seinä on likaisen keltainen. Tai vaalean ruskea. Mikähän niiden värien ero oikeasti on? Likainen se on joka tapauksessa; se seinä. Epämääräisen värisiä läiskiä siellä täällä. Vähän niin kuin likaisen keltainen taivas ja siellä epämääräisen värisiä pilviä. Osa uhkaavan tummia. Melkein, niin kuin ukkospilviä. Osa vaaleaa harsoa. Sellaisia aurinkoisen päivän valkoisia pilviä. Niitä kun katselee, niin voi melkein kuvitella istuvansa taas aurinkoisella laiturilla yhdessä siskon kanssa. Mutta pitkään ei pysty olemaan näkemättä viereistä tummaa pilveä. Sellaista, joka peittää auringon. Linnut hiljenee odottamaan myrskyä, joka jo lähestyy laituria.

Korkealla päädyssä on iso kello. Sen raksutuksen voi melkein kuulla, kun sulkee korvansa kaikelta muulta. Ainakin kuvitella kuulevansa. Tik-Tak-Tik-Tak. Viisarit hiipivät eteenpäin, kunnes taas palaavat entiselle paikalleen ja jatkavat edelleen.

Nurkassa on kostea läiskä lattianrajassa. Osin seinässä ja osin lattialla. Sieltä lemahtaa pissan tuoksu. Ja sen vierellä nukkuu likainen mies kääriytyneenä takkiinsa. Reppu pään alla tyynynä ja muovikasseja ympärillään. Tuoksu saattoi tulla myös miehestä; hänen housut näyttivät kosteilta.

"Minun on nälkä" sisko sanoi. Olisi pitänyt ottaa enemmän ruokaa mukaan, kun lähdettiin, muta ei sitä siinä huomannut. Piti vaan päästä pois. Jonnekin. Tien varteen ei ollut pitkä matkaa. Sinne jaksoi hyvin kävellä. Siitä eteenpäin kaikki olikin sitten epävarmaa. Mäkeä ylös. Siitä olin varma ja siskokin oli. Ja sitä tietä sitten eteenpäin, kunnes tuli isompi tie. Semmoinen, missä autot ajaa lujaa. Ja siellä kulki linja-autojakin. Onneksi sentään pöydällä oli sämpyläpussi ja äidin kukkaro. Sisko tyytyi jyrsimään kuivaa leipää. Muutakaan ei ollut.

"Missä teidän äitinne on?" Lihava täti istui siskon viereen. Hän haisi hielle ja tupakalle ja hänellä oli hiukset takussa. "Mökillä" vastasin tädille, vaikka en oikeastaan olisi halunnut. Hän ei tuntunut mukavalta, vaikka koitti semmoista esittää. "Kuka teistä nyt sitten huolehtii? Onko isänne täällä jossain?" En tiennyt mitä vastata, joten en vastannut mitään. "Minne te olette menossa?" Täti jatkoi tenttaamista. Eihän se hänelle kuulunut, minne me ollaan menossa. Mutta arvasin, etten pääse tädistä eroon, muuta kun vastaamalla. "Tampereelle. Isä on siellä vastassa asemalla" valehtelin tädille, vaikka tiesin, että se on tuhmaa. Ei isä olisi asemalla vastassa. Ei isä tiennyt, että ollaan tulossa. Täti tyytyi siihen ja istui vielä hetken hiljaa siskon vierellä. Sitten hän nousi ja meni ulos tupakalle.

Isä oli tuhma, kun lähti, mutta äiti oli tuhmempi, kun käski isän lähteä eikä antanut meidän lähteä mukaan. Uhkasi soittaa poliisille; että isä olisi lyönyt äitiä ja meitä. Mutta ei isä koskaan lyönyt. Huuto kuului laiturille, vaikka varmaan kuvitteli, että ei kuulunut. Isä ei huutanut. Isä puhui hiljaa ja sitten se lähti. Äiti jäi sisälle mökkiin eikä enää huutanut.

Mökki oli äidin. Hän oli saanut sen omalta isältään perinnöksi. Pieni mökki joen rannalla. Yksi makuuhuone, jossa äiti nukkui. Joskus isäkin hänen kanssaan. Useimmiten ei. Keittiössä oli levitettävä sohva jossa me nukuttiin siskon kanssa. Isä tuli joskus makoilemaan siihen. Me pompittiin hänen päällään ja kutitettiin häntä. Ja hän kiemurteli ja nauroi ja me naurettiin siskon kanssa myös. Sitten äiti tuli aina huutamaan, että meidän pitää olla hiljaa. Isä levitti patjan lattialle sohvan viereen ja me kuiskailtiin isän kanssa niin hiljaa, että äiti ei kuullut. Kunnes me nukahdettiin.

Aamulla isä istui keittiössä ja joi kahvia. Meillä oli puuro jo lautasella odottamassa, kun noustiin. Ja paljon vadelmahilloa piilossa puuron alla. Vadelmahillo oli mukamas hauska yllätys. Se oli meidän leikki. Isän ja minun ja siskon. Mutta ääneen ei saanut nauraa, ettei äiti herännyt. Sillä oli aamulla aina huono olo ja pää kipeä. Siksi sen piti antaa nukkua rauhassa. Ja siksi me syötiin hiljaa ja juteltiin kuiskaamalla. Mutta aina äiti kumminkin heräsi. Me syötiin siskon kanssa nopeasti puuro ja mentiin laiturille leikkimään. Isä jäi keittiöön äidin kanssa ja sitten se lähti.

Äidillä oli aina makuuhuoneessa pulloja piilossa. Osa niistä oli tyhjiä ja ne ei ollut piilossa, mutta täysinäiset oli. Kaapissa vaatteitten alla tai yöpöydän takana. Ja sitten jos täysinäiset loppui, niin sitten äiti soitti isälle ja sen piti tuoda hänelle lisää. Jos ei tuonut, niin sitten ei saanut tulla lainkaan. Ja joskus isä sitten tuli ja sitten me pompittiin hänen päällään; sisko ja minä ja naurettiin kovaan ääneen ja äiti suuttui. Mutta sitten äiti nukahti ja isä levitti patjan lattialle meidän viereen ja me juteltiin hiljaa, kunnes nukahdettiin. Ja aamulla isä oli keittänyt puuroa ja piilottanut vadelmahilloa puuron alle.

Äidillä oli yöpaita yllään, kun hän juoksi laiturille. En ensin saanut selvää, mitä hän huusi, mutta sitten ymmärsin, että isä oli vienyt kaikki pullot mennessään. Äiti oli raivoissaan. Hän huusi ja huitoi meitä ja kiskoi hiuksista. Ja sitten hän horjahti ja kaatui rannan kivikkoon ja satutti päänsä. Siitä tuli verta eikä äiti heti päässyt ylös. Minä hain veneestä airon ja painoin sillä äidin pään veden alle aina, kun hän yritti nousta. Lopulta hän ei enää yrittänyt. Sitten minä työnsin airolla hänet pidemmälle rannasta, ja hän lähti ajelehtimaan virran mukana. Äidin valkoinen yöpaita ja pitkät hiukset kelluivat pinnassa, mutta kasvot oli veden alla.

Keittiön pöydällä oli sämpyläpussi ja äidin kukkaro. Kukkarossa oli vähän rahaa. Otin ne mukaan reppuun vaatteiden ja koulukirjojen joukkoon. Sitten me lähdettiin siskon kanssa kävelemään tietä kohti.

"Intercity Juna Tampereelle lähtee raiteilta kaksi." Nousimme siskon kanssa ja otimme reput mukaan. Lihava pahanhajuinen täti seisoi ulkona. Hän katsoi peräämme kun nousimme junaan. Sitten hän tumppasi tupakkansa kengän korolla ja meni sisälle asemarakennukseen. Istuin ikkunapaikalle ja sisko istui viereeni. Hän otti kädestäni kiinni ja katsoi minua silmiin. Sitten käänsimme kasvot eteenpäin ja odotimme junan lähtevän liikkeelle. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmitti kasvojani. Laitoin silmät kiinni ja ajattelin, että jospa isä kumminkin olisi asemalla vastassa.

Ilari Silvola

12.11.2023