Innostuin Mads Peder Nordbon kahdesta ensimmäisestä teoksesta siinämäärin, että hankin heti perään viimeksi käännetyn; Kuolinnaamion. Tämän kanssa kävi vähän samoin, kuin ensimmäisen teoksen kanssa; en heti alkuun oikein päässyt kiinni. Ärsytti kääntäjän tekemät kielioppivirheet (joita toki itse teen paljon enemmän) ja tarina tuntui tukeutuvan...
Petri Tammisen kirja Mitä Onni On oli Satakunnan Kansan kuukauden äänikirjana toukokuussa, ja niinpä itsekkin sen kuuntelin. En juuri ole aiemmin SK:n kirjavavalinnoista perustanut, mutta nyt valinta oli onnistunut.
Lukiessani Nordbon ensimmäistä suomennettua teosta Tyttö ilman ihoa (josta kirjoitin arvostelun jonkin aikaa sitten), kesti aikansa ennen kun pääsin kunnolla teokseen sisään. Sen jälkeen se imaisi mukaansa. Nyt saadessani käsiini saman kirjailijan seuraavan teoksen Kylmä Pelko tuota ongelmaa ei ollut; Kirja tempaisi mukaansa välittömästi. Tarina...
Max Manner oli itselleni täysin uusi tuttavuus, kun sain ilmaiseksi käsiini kaksi hänen teostaan. Vapauttaja oli niistä kirjoitusjärjestyksessä aiempi, joten aloitin lukemisen siitä.
Seppo Saarion teosta "Miten sijoitan pörssiosakkeisiin" voidaan hyvällä syyllä kutsua klassikoksi. Kait kirjan suosiosta ja siten myös sisällön laadusta kertoo jotain sekin, että teoksesta on otettu jo seitsemäntoista painosta.
Tiesitkö, että sinulla on ääretön määrä kaksoisolentoja? Tai sen, että olet alkujaan marssilainen? Tai, että kolmannes sinusta on sientä? Jos et tiennyt, niin suosittelen lukemaan Markus Chownin kirjan "Äärettömyys Kämmenellä". Minä en tiennyt, ja niinpä luin kirjan melkoisen hämmennyksen vallassa.
Lee Child kuuluu kirjailijoihin, joiden koko tuotannon olen lukenut. Aina kun tällaiselta kirjailijalta ilmestyy uutta, niin lisään sen muistilistalle ja luen sopivan hetken tullen. Tälläkertaa sopiva hetki tuli yllättäen nopeasti, kun kirja laitettiin kevätpäiväntasauksen tarjoukseen.
En tiedä millä perusteella Enqvist valitsi juuri runoiljat kohderyhmäkseen. Olisiko ajatellut niin, että runoiljat ovat mahdollisimman kaukana tiedemiehistä ja siten, jos heille kykenee suhteellisuusteoriaa ymmärrettävästi selittämään, niin jopa tämmöinen insinööri sen voisi ymmärtää. Jos tämä oli Enqvistin valintakriteeri, niin en ole ihan varma...
Ajan lyhyt historia on lojunut kirjahyllyssäni pitkään. Kohta sen ostettuani aloin sitä lukemaan, mutta silläkertaa lukeminen jäi kesken. Nyt päätin kirjan lopultakin lukea loppuun.
Harri Nykänen jatkaa Helsingin väkivaltatoimiston komissaario Ariel Kafkan tarinaa kirjassaan Ariel ja Hämähäkkinainen. Taas kerran tavallisesta väkivaltarikoksesta paisuu monipolvinen arvoitus. Sikäli voisi ajatella, että kirjan tarina on jo moneen kertaan kerrottu.